Päiväkahvit näppäimistölle
Selailin aamulla uutisia ja huomasin YLEn kohta entisen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin pitävän tiedotustilaisuuden. Heräsi heti vähän olo että mitä vittua jäbät, nyt siten satuin erheissäni lukemaan hs.fi uutisia ja huomasin Jungnerin lähtevän mukaan SDP:n puoluesihteerikisaan mukaan ja lisäksi on kiinnostunut ehdokkaaksi asettumisesta 2011 eduskuntavaaleissa.
Onneksi olin juonut kahvini ennen uutisen lukua, muuten se olisi pärskähtänyt näppäimistölle ja sitä olisi ollut ilkeä putsata.
Toisena asiana mainittakoon ACTA ja siihen liittyvä Jyrki Kasvin tämänpäiväinen bloggaus. Hän oli saanut virallista tietoa eduskunnassa sopimuksesta (tosin ei sopimusluonnoksia) ja päällä oli ollut SALASSAPITOMÄÄRÄYS -leima, Kasvi muisteli saaneensa ensimmäsitä kertaa seitämän vuotta kestäneen kansanedustaja uran aikana kyseisellä leimalla varustetun paperipinon.
Iloittakoon vielä siitä että sukunimelläni hakiessa tämä sivusto on ensimmäisenä ja etunimellä haettaessa kuudes tulos.

Täytyy sanoa, että minulle jäi epäselväksi, miksi Jungnerin uravalinta sai kahvit (melkein) lentämään näppäimistölle. Onhan hän ollut aikaisemminkin Demareissa mukana, en nyt muista missä roolissa.
En olisi uskonut hänen lähtevän enää politiikkaan mukaan, mutta noh. Jotainhan sitä pitää tehdä kun pesti YLEllä loppuu